Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Grimi tottisteli (eli nakitteli)

Nakkihirmu
Tänään oli sitten Grimin vuoro päästä kokeilemaan Tokoa. Aholaidan kentällä oli PK-Toko-harjoitukset ja sinne änkesimme mukaan. Todella "vahvasti" alkoi meidän tottistelu-ura... vahvasti nakkien perään :D Grimi oli niin intopiukassa nakkiensa kanssa, että liikkeistä ei tullut mitään. Eikä allekirjoittanutkaan osannut mitään. Oli nimittäin vähän liian vaativat treenit meille ihan pystymetsästä tulleille. Mutta käytiinpä kokeilemassa ja nyt täytyy miettiä jotain muuta palkkauskeinoa kuin tuo makkara. Ei meinaan kestä omat sormet ainaista kidassa olemista..


Grimille teki kyllä hyvää olla itsekseen koirien läheisyydessä. Alussa piti vähän puhista ja rutista mutta pian ukko jo tottui muihin koiriin. Nakki piti koiruuden kaidalla tiellä. Ja tuntuihan tuolla muutkin koirat rutisevan keskenään, joten ei se ihan tavatonta ollut.


Meidän Tokoilu jäi siis Bokoiluksi..otin kontaktiharjoituksia kentän reunalla ja hyväähän se vain tuolle Rimpsulle teki. Ehkäpä jo seuraavalla kerralla tai ainakin vuoden päästä voidaan osallistua ihan ohjattuun toimintaan :D:D

lauantaina, tammikuuta 27, 2007

Tokoilua

Riekkupyrstöt vauhdissa
Mocca aloitti eilen tottelevaisuuskoulutuksen. Ihan perusteista lähdettiin ja aika hyvin Mocca oli mukana kontaktiharjoituksissa. Taisi vain olla aika "kakka jäykkänä", koska oli pitkästä aikaa ilman Grimiä liikenteessä ja nyt vielä monien koirakoiden ympäröimänä. Vähän piti ennen koulutusta rutista TODELLA pelottavalle Lara-belgille :D (ts. maailman kiltein belgitervu!) Mutta loppujen lopuksi Moccakin tajusi, ettei toiset koirat ole tekemässä muuta kuin harjoittelemassa omia kuvioitaan.


Ihan kivasti lähti käyntiin tämä koulutus, itse jännitin varmaan vielä enemmän kuin Mokkasiini. Olin nimittäin varma, että meidät heitetään ensimmäisen 10 minuuttisen aikana pihalle huonon käytöksen vuoksi!

P.s. Kuvassa Evelle todisteita Mocan "raketti pyllyssä riehumisesta". Kyllä se osaa :D

maanantaina, tammikuuta 15, 2007

Kojootti on jo kotiutunut

Kalju K. Kojootti kotiutui
Kojootin oikealle omistajalle ilmoitettakoon, että kalju kojootti on jo kotiutunut hyvin. Sitä ei enää palauteta. Mokka pyydetään silti tuomaan välittömästi takaisin, karvoineen kiitos! Grimillä on ikävä!

Kalju K. Kojootti

Metsästä tullut vaihdokki!

Tänään metsälenkillä meitä kohtasi julma vääryys. Joku satunnainen ohikulkija on mitä ilmeisemmin vaihtanut kauniin pörröturkkisen Mokkani kojoottiin!!! Tapauksen on täytynyt sattua hetkenä, jolloin omistajan silmä ei ole ollut tarpeeksi tarkkana koirien juostessa lumen seassa. Naapurin täti huomasi vaihdon ensimmäisenä palatessamme lenkiltä ja kysyi, minne olin jättänyt puolet toisesta koirastani.. tällöin Mokaksi luultu paljastui kojoottieläimeksi.

Sinä joka vaihdoit kauniin näyttelykoirani kojootiksi, palauta se heti! Muuten emme pääse Tampereelle missikisoihin, sillä kojootteja ei kehään huolita saati pelkissä bikineissä pyöriviä belgejä!

*tosiasiassa harjasin Mokan metsälenkillä, jolloin koko kaunis turkki lähti. Liioittelematta puolet koirasta jäi pyöriskelemään nietosten päälle.. Karvanlähtöä osasin kyllä odottaa juoksujen jälkeen, mutta en tässä määrin. Kasvaneeko koskaan takaisin..?


Kuvassa kojootti. Se on kyllä kiltti.. Mahtanenko vaihtaakaan sitä takaisin Mokkaan??